Woodenin OFFCUTS-malliston materiaaleina hyödynnetään puusepänliikkeen ylijäämäpuuta – esimerkiksi leikkuulaudat valmistetaan helsinkiläiseen toimistoon tehtyjen pöydänkansien hukkapaloista. Woodenin käyttämä puu on vastuullisesti kasvatettua ja sertifioitua, ja hukkamateriaalien käyttäminen tekee siitä entistäkin vastuullisempaa.
OFFCUTS-tuotesarjan keskiössä eivät ole vain hukkamateriaalit, vaan käsityöalan tuttujen toimintatapojen haastaminen. Sarjan puuesineet on valmistettu Digital Craftsmanship -ajattelun mukaisesti eli mahdollisimman automaattisesti työstörobotteja hyödyntäen ja käsityön osuutta minimoiden. Materiaalille ominaisten vaihtelevien värien ja puunsyykuvioiden ansiosta jokainen esine on silti ainutlaatuinen. Lisäksi männylle on tyypillistä patinoitua ajan kuluessa – sen sävy myös muuttuu nostalgisen hunajaiseksi.
Leikkuulauta on valmistettu mäntypuusta ja sitä voi varsinaisen käyttötarkoituksensa ohella käyttää esimerkiksi tarjottimena kattauksissa. Päädyissä on kätevät kantokahvat, jotka helpottavat laudan liikuttelua.




















Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.